Kuva: Eveliina Toivola |
Kyllä eilinen koripallo-ottelu Loimaan
liikuntahallilla nostatti otteluisäntien karvat pystyyn jännityksestä, sai
kädet rakoille taputtamisesta ja äänen karheaksi kannustamisesta. Vihreä Kolmio
ei voi muuta kuin sydämellisesti onnitella Loimaan Bisonsia mahtavasta
ottelusta ja Suomen Mestaruudesta.
Meillä oli suuri kunnia toimia tässä
finaaliottelussa otteluisäntinä yhdessä Yrityskolmion ja Ypäjän kunnan kanssa.
Saimme palkita ottelun parhaat pelaajat, jotka tällä kertaa olivat molempien
joukkueiden kapteenit: Joensuun Katajasta Petri Virtanen ja Loimaan Bisonseista
Jeb Ivey. Muistimme pienillä lahjoilla myös mahtavia valmentajia Greg Gibsonia
Bisonseista ja Ville Kakkoa Hurrikaaneista.
Vihreässä Kolmiossa on jo monta vuotta
puhallettu yhteen hiileen matkailun puolesta, mutta kyllä meilläkin olisi vielä
paljon opittavaa tuosta yhteispelistä, joka onnistuneesti on saatu toteutettua
Hurrikaanissa ja Bisonsissa. Kuten pallopeleissä, on asia myös matkailussa, että
yksi pelaaja ei yksinään pysty viemään joukkuettaan mestaruuteen, vaikka olisi
kuinka hyvä, vaan siihen tarvitaan joukkueellinen pelaajia, jotka tekevät työtä
yhteisen menestymisen puolesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti